Hei taas,
Tänään olen sitten viimeistellyt pyykinpesukonetta. Olisiko se sitten Hoover , vai mikä? Muuten ulkonäkö saa kelvata. Vauva oli sen verran vuoden aikana kasvanut, (vaikka samat vaatteet edelleen yllä) että oli pakko hankkia pinnasänky. Mutta se osoittautuikin sitten meikäläiselle , sanoisinko hieman haasteelliseksi. Vannotin itselleni, että ei ikinä enää mitään pinnoja mihinkään huonekaluun. Aivan tajutonta puuhaa saada pinnat kohdilleen ja pysyvästi paikalleen. Jos jollakulla on hyvä neuvo, otan kiitollisena vastaan. Otin muutaman näppäyksen sekasortoisesta nukketalosta. Ei siis täällä hetkellä mikään edustuskelpoinen nukkekoti. Kaikki on mylläkässä työkalujen ja keskeneräisten tavaroiden kanssa. Eli:
Pyykinpesukone näyttää hienolta ja muutenkin hurjan kauniita huonekaluja!
VastaaPoistaKiitos vaan , mutta nyt seuraakin se vaikein vaihe, elikä maalaaminen. Silloin on taipumusta pilata koko höskä!
VastaaPoista