Pikkuhiljaa olen keräillyt tarvikkeita uuteen talooni. Aloittanutkin olen jo rakentamisen. En muistanutkaan, kuinka hikistä hommaa ikkuna-aukkojen ja oviaukkojen sahaaminen onkaan. Siinä kärsivällisyys oli koetuksella moneen otteeseen. Vikahan on siinä, ettei osaa käyttää työkaluja niinkuin pitäisi, siksi lehtisahankin käyttö, vai onko se kuviosaha, tuntui tosi vaikealta. Teriä katkeili tiuhaan tahtiin. Lopulta kaivertelin viimeisiä reikiä taltalla! Jee, reikiä syntyi, ei niin hienoja mutta jäävätpähän ikkunapuitteiden sisälle. Talon yritän tehdä Lea Frisonin ohjeen mukaan. Ihana kirja tämä: The big book of a miniature house. On kuin raamattu minulle. Ehkäpä onnistun tekemään tästä uudesta talosta asutun näköisen näillä ohjeilla. Eli samassa blogissa jatkan. Mitäs sitä uutta kyhäämään. Ja muutama kuva tuskallisesta aloituksesta tässä:
Lattialaattojen tekoa eteiseen.
Etuseinän kaiverruksia.
Niinkuin näkyy, että teriä meni poikki ja hauiksesta ei löytynyt enää paukkuja. Oli pakko ruveta kaivertamaan taltalla. Hm.
Tässä sitten vähän alkua. Vintikerros on vielä vaiheessa.
No mutta täällähän on tapahtunut kamalasti! Minä ostin Lidlistä pistosahan, kun siellä oli halvalla. :) Nyt rohkaistuin ottamaan sen käyttöön, kun tyttären nukke tarvitsi ikkunan huoneeseensa. Luulen, että se tulee olemaan paljonkin käytössä, kun tuli brutaalia voimaa hauisten jatkeeksi. En voi sanoa, että käden käänteessä tulisi valmista, mutta mulla jäi ikkunahommat ihan kesken just tämän lehtisahaprobleemin takia kahvilatalossani ja nyt toivon, että pääsen etenemään. Saa nähdä miten käy. :)
VastaaPoistaNo voi että. Olisinpa minkäkin äkännyt, että sellaisen olisin ehkä saanut ihan läheltäkin hankittua. Totisesti hiki lensi ja melkein silmissä pimeni välillä. Siis tää on ihan hullua toimintaa : ))
VastaaPoista